Nukkumattia kolkkaamassa: unikoulukokemuksia vuoden ikäisen kanssa

Yritin olla kaukaa viisas (ja läheltä hyvän näköinen), kun en ennen lapsen syntymääkään suureen ääneen huudellut miten "meidän lapsi ei kyllä tule äidin ja isän sängyssä nukkumaan", vaikka itsekseni niin ajattelinkin. Toki imetysaikana vauva oli vieressä usein varsinkin, kun tapanani oli nukahdella vauva kainalossa, mutta sen jälkeen en ole nähnyt siihen mitään hyvää syytä.

Imetyksen loputtua n 7 kk iässä pidimme pojalle ensimmäisen "unikoulun". Tässä tarkoituksena oli yösyömisestä vieroittaminen. Se toimikin mahtavasti ja nopeasti. Tarjosimme pojalle vain vettä pullosta öisin (iltaisin puuroa meni jo niin hyvin, että tiesin ettei poika nälkäänsä herää). Parin yön jälkeen vauva huomasi, että maitoa ei ole tarjolla aka turha herätä.

Tätä autuutta kesti enemmän tai vähemmän viime syksyn ajan. Erinäiset flunssat ja muut epäsäännöllisyydet rikkoivat välillä harmoniaa, mutta pääsääntöisesti tuo elämäni Airam nukkui ihan hyvin. Päiväunien jättäminen yhteen vielä helpotti nukuttamisurakkaa entisestään. Helppo lapsi? Ei, vaan valikoiva muisti. Todellisuudessa tämä päiviemme ilo (öiden kauhu) nukahti kyllä hyvin, mutta heräsi muutaman kerran yössä huutamaan tuttia ja loppujen lopuksi 4-5 aikoihin aamuyöstä vaati päästä viereen nukkumaan. Ja mehän otimme.

Tuo edellä kuvattu järjestely on toiminut perheessämme useamman kuukauden ja toiminut ihan hyvin. Itse jopa olen vähän salaa nauttinut aamuyöt kainalossa tuhisevasta kuolaavasta pikku paketista. Mutta kun kokoa on tullut kuukausien kuluessa lisää ja unet ilmeisesti muuttuneet vauhdikkaammiksi, on järjestelykin alkanut muuttua hankalammaksi. Liian monet uniset, mutta silti yllättävän napakat, potkut kylkeen ja nyrkit silmään saivat meidät jälleen harkitsemaan unikoulua.

Surffailin MML:n sivuille etsimään tietoa unikouluista ja päädyimme soveltamaan Tassu-unikoulua. Nukahtaminen illalla ei meillä vieläkään ollut ongelma vaan tämä aamuyön herääminen ja viereen pyytäminen. Ensimmäiset kaksi yötä oli äidin näkökulmasta kamalia, kun poika ei millään olisi halunnut jäädä omaan sänkyynsä aamuyön herätyksen jälkeen. Onneksi tätä "koulutusta" ei tarvinnut toteuttaa yksin vaan taaaperon päättäväisempi isä pysyi lujana ja sai huutavan lapsen molempina öinä rauhoittumaan sänkyynsä ja nukahtamaan sinne. Kuten kappaleen alussa kirjoitin, nimenomaan "sovelsimme" Tassu-unikoulua. Ohjeissahan lukee, että lapsi ei saa nukahtaa paijaukseen, mutta aamuyön hämärinä tunteina mikä tahansa nukahtaminen mikä ei tapahtunut kainalossa tuntui hyvältä idealta. Annoimme lapsen siis nukahtaa käsi kyljellä nuo ensimmäiset yöt. EDIT: unikoulun varsinaisen toteuttajan mukaan "tassuttelu" oli enemmänkin paikallaan pitelyä kuin silitystä, mutta ilman kainaloa kuitenkin selvittiin. Olenkin aina ihmetellyt, että millainen vauva oikeasti lakkaa itkemästä pelkällä silityksellä.

Meillä tämä toimi. Joka yö nukahtaminen on ollut hieman helpompaa ja noin viikon jälkeen aamuyölläkään ei ole enää vaadittu viereen jäämistä ja silittelyä vaan pelkkä tutin etsiminen on riittänyt. Yöheräämisistä ei olla täysin päästy eroon (paitsi minä, joka olen sikeäunisempi), vaan 1-2 kertaa yössä isä käy edelleen viemässä  tutin suuhun, mutta ero aiempaan on huima.

Sanoisin siis, että kannatti. Kaikki kolme nukkuvat paremmin tämän unikoulun jälkeen. Itkevää lasta on ikävä kuunnella, mutta toisaalta noiden parin yön sydäntä särkevien itkujen jälkeen pojankin yöitkut ovat jääneet lähes kokonaan pois.