Se alkuraskauden pahoinvointi, joka ei tiennyt, että sen pitäisi olla vain aamupahoinvointia. Pahoinvointi, joka kesti kuvotuksena työpäivän, jatkoi kuolettavalla väsymyksellä iltapäivän huipentuen vilunväristyksien tahdittamaan iltaan. Sitä minulla ei ole ikävä.
Se viiltävä pistos alavatsassa, kun yritit kiirehtiä aamulla junalle. Se joka sai sinut hidastamaan tahtia niin, että rollaattorit vilahtivat ohi niin, ettet ehtinyt Eslaa sanoa. Sitäkään ei ole ikävä.
Se puolimakaava istuma-asento, jossa viihdyit monta viikkoa synnytyksen jälkeen tasapainoillen vuoroin vasemmalla, vuoroin oikealla kankulla muiden istuessa. Sitä ei todellakaan ole ikävä.
Se ajatus illalla monen viikon ajan synnytyksen jälkeen, kun mietit mitä järkeä on edes yrittää nukahtaa, kun kohta kuitenkin taas herätään. Se miten suosikkiajastasi, nukkumaan menemisestä, vietiin ilo pois. En ikävöi sitäkään.
Josko näillä kuume laskisi? Kerrohan kommentteihin mikä on sinun inhokkisi samalta ajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti